Kuka on kuluttaja, kuka tuottaa ja kuka ansaitsee? Joku omistaa ja joku lyö tahtia. Toinen istuu ja ojentuu — kuka kirjoittaa säännöt? Ihmisen alistaminen yhteiskunnallisten kolhoosien skemoihin ja kuvastoihin saa todellisuudesta irtaantuvia piirteitä, kun sosiaaliekonomisista asetelmista tulee ihmistä, ihmisyyttä ja rooleja määrittäviä tekijöitä. Joissain maissa ihminen on pyhä, toisissa lehmä, joku toinen kumartaa pankkien, tiedonpolitiikan, ehkä väkivallankin perään. Suvereeneja on kaikenlaisia ja kaikkien makuun. Alamainen on kuitenkin aina alisteisessa asemassa, ja jo Marx aikoinaan ihmetteli miksei ihminen nouse kapinaan. Moni muukin asiaa on pohtinut, mikä saa ihmisen tyytymään rooliinsa, ja toisaalta miksi hän nostaa tyranneita valtaan.

Ihmisen rooli kansallisen tuotantokoneiston ääripäässä, maksumiehenä ja syntipukkina elätti kuvitelmaa kansallisesta koheesiosta useita vuosia. Monet institutionaaliset ratkaisut, yhteiskunnallinen diskurssi ja jatkuva uhkailu, painostaminen ja elinkeinolla kiristäminen sai ihmiset alistumaan rooliinsa. Joku sai paremman paikan kuin toinen, jossa oli kelpo naureskella ja osoittaa sormilla. Kuluttajan rooli oli kuin Afrikassa kansanmurhan aikaan, jossa toinen ryhmä tappoi toisiaan, ja ryhmien oleellinen ero oli siinä omistaako lehman vaiko eikö. Suomenniemen veriset sodat on käyty myös samanlaisen omistaja–duunari jakolinjojen mukaisesti. Kuluttajan, tuottajan, työnantajan ja työntekijän väliset teennäiset institutionaaliset, kuvitellut, muurit ja asetelmat ovat vahvempia kuin aikoinaan rakennetut linnoitukset, muurit ja vallit. Silti niiden ylittäminen tai niiden sisäänsä rakentaman diskurssin ja kuvaston haastaminen koitui usein tekijälleen jos ei nyt hengenvaaraksi, niin vähintään terveyspoliittisena kysymyksenä.

Institutionalinen diskurssi vahvistaa alaimaisen roolia palvelijana. Suvereeni ei koskaan alistu valittamaan, eikä se olisi edes suvereenille sopivaa puuhaa. Sen sijaan alamaisen ei sovi tehdä muuta, ainakaan suhteessa suvereeniin, kuin valittaa. Suvereenia ei saa määrätä eikä uhkailla, kiristämisestä puhumatakaan. Suvereenilta voi pyytää ja anoa, suvereenilta ei saa mitään, mutta jos onni ja henget ovat myöden, suvereeni voi myöntää tai määrätä.